Parikkalan lukio

Parikkalan lukio on pieni lukio, jossa yleislinjan lisäksi voi opiskella eläinlääketieteen opintoihin valmentavalla linjalla. Oppimistuloksiltaan Parikkalan lukio on kokoaan suurempi oppilaitos. Lukiomme onkin ollut vuodesta toiseen kirjoitusten tuloksiin pohjautuvassa vertailussa yksi Suomen parhaimmista pienistä lukioista ja viime keväänä Etelä-Karjalan paras lukio.
Parikkalassa on tarjolla opiskelijoille ilmaiset asunnot, joissa saa pitää myös omaa lemmikkiä.
Asunnonhakulomakkeeseen tästä.
Parikkalan lukio kunnan sivuilla.


Eläinlääketieteen painotuslinja
Parikkalan lukion eläinlääketieteeseen valmentava opintolinjalla opiskelija voi jo lukiossa tutustua eläinlääkärin ammattiin ja valmentautua korkeakouluopintoihin. Opiskelija voi valita opintojaksoja, joissa tutustutaan esimerkiksi eläinlääkärin työhön, eläinten hoitoon ja anatomiaan sekä syvennetään luonnontieteiden ja matematiikan osaamista. Osa opintojaksoista sopii hyvin myös lääkärin, biologian tai sairaanhoitajan opintoja suunnitteleville. Linja sopii myös eläintenhoitajan ammatista sekä maa- ja metsätieteellisen tuotantoeläinpuolesta kiinnostuneille

Valmentavia opintojaksoja on mahdollista valita seuraavista opintojaksoista:
- Eläinten käyttäytyminen, hoito ja turvallinen käsittely eläintilalla käytännössä 1op
- Eläinlääkärin työhön tutustuminen eläinlääkärin mukana 1op
- Anatomia ja anatominen piirtäminen 2op
- Lääkelaskenta ja muut liuoslaskut 1op
- Lukiolaisen tet eläinalan ammateissa paikallisilla tiloilla 2op
- Yrittäjyyskurssi 1op
- Kemian ja biokemian laborointi 1op
- Matematiikan laskuharjoitukset 1op
- Englanti, eläinlääketieteen terminologiaa 1 op
- Eläimellistä menoa ruotsiksi: tekstejä ja terminologiaa 1op
- Eläinten käyttäytyminen 1op
- Eläinten lajintuntemus 1op
- Eläintieteellinen sanasto 1op
- Oppiainekohtaiset kertauskurssit, joissa treenataan kirjoituksissa sekä pääsykokeissa tarvittavia tietoja ja taitoja.

